Lehtien lajittelua

06.01.06

Jaan VantaanSanomia niin, kuin edellisestä viestistä voi todeta. Mainokset ja lehdet tulivat jo eilen, koska tänään on Loppiainen. Aloin siis melkein heti kaupungilta tultuani lajitella niitä. Palkkasin pikkuveljen avuksi. Lajittelu sujui aika nopeasti joten siitä ei ole sen enempää kerrottavaa.

Aiemmin päivällä olin käynyt vihdoin katsomassa Harry Potterin ja Liekehtivän pikarin joka oli mielestäni aika hyvä.

Näin Finnkinon nettisivuilta:

Neljännessä Potter-elokuvassa “Harry Potter ja liekehtivä pikari” Harry (Daniel Radcliffe) joutuu mysteerisesti valituksi edustamaan kouluaan arvostettuihin Kolmivelhoturnajaisiin.
Kyseessä on kansainvälinen kilpailu, jossa Harry joutuu vastakkain vanhempien ja kokeneempien oppilaiden kanssa, jotka edustavat Tylypahkaa ja kahta muuta Euroopan noitakoulua.

Tällä välin Harryn vastustajien tukija, paha lordi Voldemort (Ralph Fiennes) saa aikaan pelkoa noitayhteisössä lähettämällä huispauksen maailmanottelun aikana taivaalle pimeän piirron, joka symboloi Voldemortin paluuta valtaan.

Mutta tämä ei ole ainoa asia, joka aiheuttaa Harrylle huolta. Hänellä ei nimittäin vieläkään ole paria Tylypahkan joulutanssiaisiin.

Kannattaa käydä katsomassa.

Eka duuni päivä

04.01.06

Sain vuoden alussa duunipaikan Jakelujunioreista joka toimittaa Vantaalla asuville.

Jaan siis mainoksia, joka viikko 2 kertaa 350kpl. Ei kovin antoisaa puuhaa, mutta, kun kerran liksaa tulee niin miksen jakais. Saan n. 145euroa kuukaudessa. Jakamisessa ei itsessään ole niin kova homma, mutta kaiken sen kaman lajittelussa hommaa riittää.

Tänään oli jokatapauksessa eka jakopäivä, eilen olin huolellisesti lajitellut kaikki lehdet ja mainokset ja tänään sitten vain kiertämään ympäri piiriäni ja nakkailemaan nippuja postilaatikoista sisään.

Alueellani on aika paljon kerros taloja joka on huono juttu. Ajattelin, että se olisi hyvä juttu, mutta tänään huomasin, että se ei olekkaan. Pitää jousta rappusia ylös ja alas nippulehtiä kädessä. No se hyvä puoli siinä on, että, kun olen jakanut aina yhteen kerros taloon, ei olenkin jo jakanut n. 40 nippua lehtiä.

Lihakset kipeinä. Sen ymmärtää. Perjantaina taas uus satsi lehtiä ja taas lajittelemaan. Lauantaina pitäisi sitten jakaa ne. Lauantaina.

Jakaamni skeidaan muuten sisältyy:

Vantaan Sanomat
Alueuutiset
Hesburger etukuponki lippuja.
Bauhaus mainoksia.
OnOff mainoksia.

Yhdestä jakelukerrasta tulee n. 16-17euroa. Tältä kerralta 16.09e.

Mitä pukki toikaan?

25.12.05

Pukki toi minulle:

- kuusi leffa lippua finnkinoon
- vaatteita
- rahaa
- karkkia
- beati boyssien vanhan vinyylin
- hollannin jalkapallo maajoukkeen pelipaidan
- espanjan jalkapallo maajoukkueen pelipaidan
- brasilian jalkapallo maajoukkueen pelipaidan
- uuden kylpytakin
- lahjakortin messilään
- nhl 2005

Taisi osapuilleen olla kaikki mitä sain..

Joulua Joulua!

24.12.05

Hyvää Joulua ihan kaikille!

Ulkonaon yöllä satanut lunta, joten taidanpa tästä pikapuoliin lähteä kuvaamaan erilaisia ‘’luonnon ihmeitä'’, että saan jotain materiaalia, pian valmistuvalle portfolio sivulleni.

Koekortti

22.12.05

Saimme tänään ennen Joululoman alkamista koekortit jossa ilmoitetaan mitä on saanut mistäkin kokeesta. Mulla luki näin.

Ruotsi: 9
Kotitalous: 8-
Uskonto: 9-
Matematiikka: 6-
Biologia: 6

Kolme ihan hyvää numeroa ja kaksi aika syvältä. Ei sille vaan mtn voi jos matikka ei jaksa kiinnostaa.

Numerot laski vähän sitten viime kerran, kun sain koekortin.

Original arkipäivä

21.12.05

Niin kohta se on täällä, siis Joulu.

Tänä aamuna meidän piti koulussa mennä joulukirkkoon. Noh kirkossahan ei ole koskaan kivaa, mutta piristyin huomattavasti, kun aloimme laulaa virsiä. Kun aloitimme laulamaan niitä piippuhyllylä urkuja soittava mies alkoi laulaa kovaa ja möreästi, suoraan sanottuna äänellä joka ei minun mielestäni sovi kirkkoihin.

Tämän kurinpalautuksen jälkeen meillä oli koulussa edessä enää 2oppituntia sekä 1 luokanvalvojan tunti. En nyt jaksa erityisesti kertoa niistä kahdesta ikävästä tunnista, enkä kyllä lv tunnistakaan sen vaan sanon, että on se meidän lv tosi hyvä tyyppi.

Koulun jälkeen heti kone auki ja pelaamaan kiekkoa. Kohta pitäisi vielä jaksaa lähteä joulujuhliin.

***

Polun muuten piti muuttaa jokunen aika sitten tänne. En sitten siirtänytkään blogiani sinne, koska enää ei koodia pysty muokkaamaan.

Tappajahai

20.12.05

Kieltämättä… Aika karmea leffa. Ajattelin, että kirjoittaisin tänne arvostelun siitä, mutta nukahdin kesken leffan joten en voi kirjoittaa mtn tänne.

Katsoiko kukaan muuten itse kyseista leffaa?
Jos katsoit, mitä pidit siitä?
Vaikka et katsonutkaan et jäänyt paljosta paitsi, olihan siinä ihan muutama hauska kohta mitä minä näin, mutta yleisellä tasolla aika lattea.

***

Muuten, uusi ulkoasu on nyt netissä.. Kai huomasit :) ?

Haastattelu

10.12.05

Viime keskiviikon uskonnon tunnilla sattui hauska juttu… Meidän piti tehdä haastattelu ryhmässämme johon kuului 3 henkilöä. Yhden piti olla buddhalais nuori yhden Shintolainen ja yhden toimittaja.

Noh minä sain sitten kunnian olla toimittaja ja kysyin tälläisiä kysymyksiä ja sain tälläisiä vastauksia.

Millaisi ruokatapoja uskontoonne kuuluu?
- Syödään niin paljon, kun jaksetaan. (buddha)
- Ei saa syödö sianlihaa. Kai. (shinto)

Millaisia uskonnollisia tapoja teidän uskonnossanne on?
- Minä vihaan kaikkia Shintoja! (buddha)
- Minä harjaan hampaat. (shinto)

Miten vietätte juhlapäiviä?
- Syödään paljon sikaa! (buddha)
- Pestään hampaat. (shinto)

Siinä oli muutama kysymys.. Kysyin vielä muutaman lisää ja vastaukset olivat koko ajan samaa luokkaa.

***

Minä valitan taas tästä asiasta!
Ei tätä blogia taida kukaan lukea, tai ei ainakaan kommentoida!

Englannin sanakoe

09.12.05

Tänään meillä oli koulussa englannin kielen sanakoe. Olin lukenut kokeeseen hieman eilen. Voin jopa todistaa sen.

Todiste nr.1
Todiste nr.2

Testissä piti osata 5 lausetta ja 20 sanaa. Meidän piti tosin opetella 24 lausetta ja 87 sanaa. En ole oikein tyytyväinen tulokseen. Odotin 9-10, mutta petyin pahoin saadessani siitä ainoastaan 8. En kyllä hirveästi harjoitellutkaan tuohon kokeeseen, mutta virheet olivat artikkeli virheitä, eli minulta puuttui muutaman sanan edestä ‘’a'’ tai ‘’an'’.

***

Kirjoitukselle jossa on kaksi aihetta, on todella vaikea keksiä otsikko. Samaa pähkäili myös Miika.

http://lammikko.net/?p=68

Se tuli ja meni.. (ainakin siltä näyttää)

28.11.05

Se siis oli samanlainen kuuro kuin aimemmin. Puhun nyt siis lumesta jota tuli perjantaina ja lauantaina. Sunnuntaina täällä ainakin pääkaupunki seudulla se näyttää sulavan pois. Surullista.

****

No niin ensinmäinen teksti jossa käytin tähtiä, se tarkoittaa sitä, että aihe vaihtuu. Nordea joka on siis pankki, on mainostanut ulkomainoksissaan joita ainakin täällä pääkaupunki seudulla on reippaan puoleisesti joitakin erikois vakuutuksiaan ja mainos näyttää aivan tältä.

Siis tarkemmin: Wordpressin valmis sivupohjalta joka löytyy myös valmiiksi Blogsomen valmis pohja osiosta.

Taas vaihteeksi sekava kirjoitus, mutta tämä oli aihe josta on ollut tarkoitus kirjoittaa jo paljon aikaisemmin.